GOING HOME

Mä tuun istumaan lentokoneessa kuuden tunnin päästä, tosin Köpikseen suuntaavassa. Mullahan tää matka ei oo muutenkaan mennyt kuin Strömsössä. Kotiin en päässyt lähtemään oman year end ryhmän kanssa ja tämä toinen, joka mun kanssa matkustaa Tanskaan, saikin aikaisemman lennon Suomeen. Saan siis luultavasti odotella lentokentällä yksin sen 5 tuntia, ennen kuin viimein suuntaan Helsinki-Vantaalle. Mahtavaa! 

No, olenhan silti menossa viimein 9 kuukauden jälkeen kotiin! Tunteet on tosi ristiriitaset! On ihana nähdä taas oma perhe pitkästä aikaa ja nukkua omassa sängyssä, mutta on se vähän "tylsää" vietettyä vuoden ulkomailla. Mä pelkään, etten tule koskaan enään kokonaan sopeutumaan kotona olemiseen ja moni sanookin, että niin siinä käy kun osa susta asuu maailman toisella puolella. Kaikista hassuinta on, että kotiin astuessa luultavasti tuntuu, että ei koskaan olisi lähtenytkään, joka musta kuulostaa vähän surulliselta. Mutta, kuten kuuluisa sanonta kuuluu.. "Going back is not the same as never leaving".

Tää vuosi on ollut hauska ja oon kasvanut tosi paljon, tavalla mikä Suomessa ei olisi onnistunut. Oon tosi kiitollinen, että pääsin vaihtovuoden kokemaan. Nyt täytyy kuitenkin jatkaa elämää Suomessa ja jättää Amerikka taakse, ainakin vähäksi aikaa.

GRADUATION

Can't we go back to page one and do it all over again?

MY DAY

Heh, tämähän on varmaan parin kuukauden takaa mutta en vain ole muistanut julkaista. Vika koulupäivä mulla oli jo vähän aikaa sitten(byää!), mutta halusin silti vähän valaista millaista koulu täällä on ja julkaista tän aarteen tuolta arkistoista ;)

5.25 Herätyskello soi ja yritän kuunnella josko hostsisko jo olisi tullut ulos vessasta. Kipuan mun kerrossängyn yläpedistä alas, yrittäen olla herättämättä thai-siskoa ja suuntaan suoraan naamapesulle.

5.45 Päästän meluavat koirat ulos ja teen itselleni aamupalan, joka hyvin terveellisesti koostuu Peanut Butter & Jelly voileivästä, banaanista ja kahvista.

5.55 Asetun keittiön pöydän ääreen ja etin itselleni youtube videoita katsottavaksi samalla kun teen päivän meikin. 

6.35 Kipaisen pesemässä hampaat ja vaihtamassa vaatteet.

6.55 Ajetaan Hayleyn ja Jeansin kanssa toisen hostsiskon talolle ja kävellään bussipysäkille, salaa toivoen että oltaisiin ekoja jonossa.

7.07 Koulubussi kaartaa meidän kadulle ja ängetään kyytiin, samalla yrittäen etsiä tyhjää paikkaa johon istua.

7.35 Elementary-oppilaat jäävät kyydistä viereisellä rakennuksella.

7.40 Jäädään itse kyydistä koulun edessä ja kävelen suoraan lokerolle.

7.42 Pakko käydä vielä vessassa ja tarkistamassa ettei kosteus ole tehnyt hiuksista harakanpesää.

7.45 Suunnistan ruokalaan ja istahdan meidän pöytään, missä muut vaihtarit nauttivat ilmaisesta aamupalasta. Vaihdetaan kuulumisia ja selaillaan puhelimia.

8.00 Kello soi ja käyn lokerolla hakemassa kynän. Pikakävelen ekalle tunnille, joka on Broadcasting. Tää tunti on kaikista pisin, koska alussa on 25min Intervention, joka siis on lukemista/testaamista tai hiljaista keskustelua. Ei tehdä tällä tunnilla mitään, hengaillaan vaan kavereiden kanssa.

9.25 Kello soi ja Family Living alkaa. Keskustellaan kaverisuhteista. Tiedätkö varmasti mikä on close friend? Aloitetaan projekti, jossa meidän pitää suunnitella omat häämme ja tehdä sille budjetti.

10.25 Siirrytään Health-tunnille Isabellan kanssa. Käydään läpi nutrition & physical acticity- jaksoa. Vaikka aihe onkin ihan mielenkiintoinen, tunti menee tosi hitaasti ja pelleillään Adamin kanssa, joka istuu mun vieressä.

11.25 Päästään vihdoin lounaalle! Ohitan kaikki ja noudan mun kupillisen chiliä, kuten senioreilla on tapana.. Istahdan vakkaripöytään ja kuuntelen kavereiden höpinöitä. Jon heittelee ruokaa ympäriinsä niinkuin aina.

12.00 Kello soi ja kävellään Senior English- tunnille. Luetaan 20min maailman pienifonttisinta kirjaa ja täytetään siihen kuuluvia kysymyspaketteja. Opettaja huutaa kaverille takaisinpuhumisesta, hups.

13.00 Meillä on kuvistunti, mutta opettaja on poissa. Saadaan tehtäväksi piirtää meidän oma uniikki keittotölkki, itse päätän tehdä hattarakeiton. Yum!

13.55 Juoksen US History- tunnille. Tehdään muistiinpanoja ja katsotaan leffaa lopputunti. Puolet luokasta nukkuu. Aktiivista työskentelyä, eikö?

14.55 Kello ilmoittaa koulun loppumisesta ja oppilaat ryntäävät kaappien kautta parkkikselle. Mulla on vielä track- treenit edessä!

15.15 Ollaan kavereiden kanssa vaihdettu vaatteet ja odotellaan trackin vieressä snackeja napostellen.

17.00 "Treeni" on ohi, vai voiko 3 mailin juoksemista edes siksi kutsua?

5.10 Host-mom kurvaa koulun eteen ja ängetään kyytiin Hayleyn, Elizabethin, Isabellan ja Atreyun kanssa. Ja tottakai vanhemman host-siskon vauvakin on kyydissä!

17.40 Saavutaan viimein kotiin, heitettyä eka muut heidän taloilleen. Suuntaan heti omaan huoneeseen vaihtamaan vaatteet.

18.00 Autan siskoja siivoomaan pöydän kaikesta ylimääräisestä ja laittamaan lautaset kaikille.

18.15 Syödään päivällinen, tänään riisiä ja kanaa. Jutellaan päivän tapahtumista.

18.30 Siivotaan Jeansin kanssa pöytä ja teen historian läksyt. Ehkä ainoa aine, josta oikeasti saan jotain tekemistä kotiinkin joskus.

20.30 Suuntaan suihkuun. Väsyttää niin paljon!

22.40 Viimein sängyssä! Hyvää yötä, koirat ja kissat!

PANIC

Senior Breakfast, Awards Assembly ja 2 stipendiä takana. Baccelaurette, Final Exams ja Graduation edessä. Mittarissa 10 päivää jäljellä. Voiko tässä vielä alkaa panikoida? Tuntuu että olisi hirveesti kaikkea tehtävänä. Kokeisiin pitäisi lukea ja kaksi matkalaukkua pakata. Pikku hiljaa alkaa stressata! 

Tällä hetkellä nautitaan 4 päivän viikonlopusta Memorial Dayn kunniaksi ja meidän senioreiden tuleva vika viikkokin on pituudeltaan vain 3 päivää. Vuosi on pian paketoitu, vikat track treeniy ja meetitkin on jo ohi mutta ei musta vieläkään tunnu että mä mihinkään olisin menossa. Tuntuu, että tulisin olemaan täällä ikuisesti. Ehkä se iskee sitten kun istun lentokoneessa? Kuka tietää!

Jos kenelläkään täällä on muuten kysymyksiä vaihtovuodesta tms, joihin haluaisitte vastauksen, niin kysykää ihmeessä! Voin sitten vastailla niihin ensi postauksessa :)

BEAUTIFUL

Moikka! Toukokuu on jo puolivälissä, mittarissa päiviä 20 (koulua enää 7!), ja tunnelma aika hyvä. Eikä muuten näyttänyt keskiviikkoiset kuvissa näkyvät Sleeping Bear Dunes yhtään huonommalta, varmasti yksi kauneimmista nähtävyyksistä koko statessa. Ihana näköala, ihana paikka!

Mä oon pikkuhiljaa alkanut ajatella mitä mä haluan tulevaisuudessa tehdä ja totta puhuen kotiin lähtö stressaa järkyttävästi. En muista hölkäsen pöläystä koulusta ja mun pitäisi luultavasti käyttää suuri osa kesästä kertaukseen, koska simppelitkään matikanlaskut, ruotsin sanat tai espanjan lausahdukset ei sitten millään muistu mieleen. Mulla on hirveästi motivaatiota oppia just nyt, siitä ei ole kyse. Totta puhuen haluaisinkin lähteä heti ensi vuonna vaihtovuodelle uudestaan, tällä kertaa espanjaa puhuvaan maahan. Mä rakastan kieliä ja haluaisin tosi paljon saada "fluentin" espanjan ja ruotsin taidon, mutta oon täällä kyllä tajunnut että se ei onnistu ellei oikeasti laita itseään tilanteeseen jossa on pakko hence vaihtovuosi. Just nyt lukio ei kiinnosta, mä haluan matkustaa ja kokea. Tiedän kuitenkin että pitkälle ei pötkitä ilman koulutusta ja kyllähän sitä lukion jälkeen ehtii, 2 vuotta sitä vain jäljellä on. Malttamaton kun kuitenkin olen, haluan sen just nyt eikä kohta! Ehkä sitä kuitenkin pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja antaa unelmien vielä hetken odottaa, mutta lukion jälkeen mua ei sitten hetkeen nähdäkään ;)

PROM 2k15

Ää, miksi kaikki kiva menee ohi niin nopeasti? Lauantaina saatiin nimittäin laittaa prinsessamekot päälle ja korkokengät jalkaan, sillä eiköhän se viimein ollut Promin aika! Isabella ja Claire tuli heti perjantaina meille yöksi suoraan Track- meetistä ja laittauduttiin sitten yhdessä lauantaina rauhassa valmiiksi. Meidän koulu järkkää Promin joka vuosi Huron Breeze Golf keskuksella, joka oli tosi nätti. Harmi etten muistanut itse paikasta kuvia oikein ottaa, mutta ehkä saatte kuitenkin jonkunlaisen käsityksen. Paikanpäällä piti olla 6.30, ja melkein heti siinä alettiin sitten istumaan päästyä syömään. Ruoka oli ihan hyvää, mutta onneksi en tosi nälkäisenä lähtenyt. Käytiin ottamassa kuvia välillä ja sitten päästiinkin tanssimaan ja ottamaan kuvia hyvin amerikkalaiseen photo boothiin! Meidän onneksi saatiin tosi hyvä DJ viime tansseihin verrattuna ja tuli siinä tanssittuakin lähemmäs 4 tuntia. Hiukan tuli hiki, mutta hauskaa oli.

Promista lähdettiinkin suoraan after partyihin yhdelle kaverille. Hyvin countrymaisesti juhlittiin sitten sen tytön ladossa, joka oli kuitenkin järkätty ihan vimpan päälle mustavaloja ja musiikkia myöten. Saatiin taas tanssia ja pitää hauskaa, tuli siinä poltettua pari heinöpaaliakin. Harmiksi juhlat eivät kovin kauaa kestänyt ja porukka alkoi pistää kamppeita kasaan jo parin tunnin päästä. Meidänkin suunnitelmat hiukan vaihtui ja mentiin sitten Isabellan ja Clairen hostisän kyydillä heille nukkumaan. Hauskaa kuitenkin oli ja varmaankin viimeinen tällainen kunnon kokoontuminen kavereiden kanssa. Vaikkei ollutkaan ihan täydellinen, oli Prom silti yksi parhaimmista illoista tän vuoden aikana!

WHAT IT'S REALLY LIKE

Harvoin kuulee vaihtareiden kertovan niitä huonoja puolia tästä vuodesta. Enimmäkseen saa kuulla kuinka aurinko paistaa ja hirveesti hymyilyttää. Nyt on kuitenkin mulla viimeisen kuukauden aikana tapahtunut niin paljon kaikkea huonoa, että en tiedä mitä tässä pitäisi sanoa. Mä kun ehdin jo uskoa, että en tule "riitelemään" host-perheen kanssa ollenkaan tämän vuoden aikana. Voi miten väärässä olinkaan ja voi miten kamalalta joku voi saada sut tuntemaan. Yksi asia mitä kuitenkin huomasin siinä host äidin paasatessa oli että vitsi, mähän olen kasvanut niin huimasti. Ei olisi tämä tyttö vuosi sitten ottanut tuollaista määrää herjausta ilman syytä vastaan täysin tyynenä, mutta nyt se vaan onnistui. Pääsihän siinä itku heti omaan huoneeseen päästyä, mutta sitähän ei lasketa?

Vaikka kuinka kaikki sanovat, että siitä sun hostperheestä tulee kuin toinen perhe sen vuoden aikana, ei se vaan niin aina mene. Vaikka kuinka heistä välitänkin, ei se ole sama. On täysin eri asia riidellä oman äidin kanssa, kun tietää että hän kuuntelee ja yrittää ymmärtää sunkin näkökulman. Asiat selvitetään ja lopuksi voi halata ja jättää koko jutun taakse. Mutta miten riidellä hostien kanssa, kun ei voi koskaan tietää tuleeko ne antamaan anteeksi? Mun tilanteessa annan aina momin sanoa sanottavansa ja pyydän anteeksi, siinä se. "Riita" tuntuu silti painavan hartioilla vielä monen päivän jälkeenkin. Kyllä sitä viimeistään täällä ymmärtää, että kukaan ei voi korvata omaa perhettä. Kukaan ei tule ymmärtämään sua samalla tavalla kuin he pystyvät. 

Kaikista hassuinta on, että mulla täällä ei kuitenkaan ole kovin kummoisia sovittuja sääntöjä. Siitä huolimatta rajoitukset ovat kymmenen kertaa isommat kuin Suomessa. Ilman kyytiä ei pääse niin mihinkään, ei edes parin kilometrin päähän. Ihan kuka vaan kaveri ei myöskään kyytiä saa antaa, vaan sen pitää olla joku kenet perhe tuntee. Et myöskään saa hengata kenen vaan kanssa. Jokaiselle tekemiselle pitää pyytää lupa ja ilman lupaa ei myöskään lähdetä, ei edes "lähi"kauppaan. Omiin syömisiin on vaikea vaikuttaa. Sun pukeutumiseen puututaan. Et voi esittää omaa mielipidettäs miten haluat. Kaikki mitä teet huomioidaan ja arvostellaan. Veteen piirrettyjä rajoja on miljoona.

Vaihtovuosi ei ole helppo, ei sinne päinkään. Mutta se opettaa asioita, mitä et millään muulla tavalla tule oppimaan ja vaikka kaikki ei tosiaan aina ole hyvin, on se kaiken arvoista.