QUOTES

Moikka! Kuulemma vähän aikaa sitten yhdellä Soft Landing Campillä jotkut suomalaiset olivat ihan varmoja olevansa viimeiset lähtijät. Tekisi mieli huikkailla että hei, täällä meitä vielä Suomessa odottelee monta! Oon tässä kuukauden aikana törmännyt kaavaan, joka tapahtuu aina nykyään kun jonkun tutun näkee. Heti kysytään "joko tiiät millon ja minne meet?" tai "etkö vieläkään tiedä?", ja heti vastauksen jälkeen tulee empaattinen ilme kasvoille päänpudistelun kanssa, "Aika tyhmää." Niinpä. Onhan se, muttei sille mitään voi ja luotan kyllä, että se perhe sieltä joskus sitten löytyy. Eihän tässä enää oo kun reilu viikko vikaan SLC:hen, joten kauaa ei voikaan joutua odottelemaan!

Mä en enää ajattele tätä odottelua niin ärsyttävänä kuin sillon aluksi. Ajatella, olin heinäkuussaka jo ihan paniikissa, ettei perhettä vielä ollut ja nyt, elokuun lopussa(!!) en enää sitä juurikaan suruttele.

Oon oppinut arvostamaan tätä aikaa(hah, ainakin jollain tasolla). Saan enemmän aikaa olla kavereiden kanssa, puhua äidin kanssa syvällisiä, syödä suomalaista ruokaa, käydä siskon kanssa meidän vakkarikahvilassa, katsoa suomalaista televisiota, ja niin edespäin.

Saan tehdä mitä vaan ja saan nauttia siitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Kotona laiskottelu on sallittua, voin lähteä ulos kavereiden kanssa sen suurempia ilmoittelematta, saan syödä mitä haluan jääkaapista eikä tarvitse murehtia, teenkö jotain väärin. Saan lisäaikaa valmistautua tähän vuoteen, joka ei varmastikaan tule olemaan helppo.

Toivottavasti seuraavan tänne kirjoitellessani pystyn jo kuitenkin sanomaan, että nyt mulla on perhe! 

Sitä odotellessa, 

Kaisa Julia